Siperiankissa

"The smallest feline is a masterpiece." 

Leonardo da Vinci 

 

Siperiankissa on melko uusi, FIFé:n vuonna 1998 hyväksymä rotu. Tiettävästi siperiankissan alkuperä on Persiassa ja Transkaukasiassa, josta se on levinnyt Pohjois-Venäjälle. Siperian karuissa oloissa kissoista kehittyi sitkeitä, vahvoja ja sopeutumiskykyisiä.

Siperiankissan vartalo on vahva ja massiivinen. Kissa on nopea, ketterä, hyvä kiipeilemään. Kissa kehittyy melko hitaasti, etenkin urokset saattavat kasvaa neljävuotiaaksikin asti. Urokset ovat naaraita selvästi suurempia. Turkki on puolipitkä ja kolmikerroksinen. Kaulus ja "villahousut" erottuvat etenkin talvella, häntä on puuhkamainen. Päällimmäinen kerros turkista on vettähylkivä. Talvi- ja kesäturkin muhkeudessa on selvä ero. Pituudestaan huolimatta turkki on helppohoitoinen, yksilöstä riippuen harjaus kerta, pari viikossa riittää.

Luonteeltaan siperiankissa on leikkisä, utelias, ystävällinen. Kissat ovat temperamenttisia ja nopearytmisiä. Siperiankissoja kuvataan usein koiramaisiksi kissoiksi; ne ovat aktiivisia ja seurallisia, älykkäitä ja oppivaisia. Jotkut siperiankissat oppivat temppuja, mm. tassun antamista ja noutoleikkejä. Kodin askareissa ne ovat aina mukana. Sosiaalisina kissoina ne eivät viihdy pitkiä aikoja yksin, mikä pitää huomioida jo kissaa hankittaessa, vaan ne kaipaavat seuraa joko ihmisestä, lajitoverista tai vaikkapa koirakaverista.

Lisää siperiankissoista voit lukea esimerkiksi siperiankissat.net -sivustolta.